Johanna ja Hunter siis olivat kuin olivatkin saaneet sovitettua välinsä. Tai no, ainakin he olivat yrittäneet. Romantiikka oli kyllä miltei kadonnut kaksikon väliltä ja puheenaiheetkin olivat melko rajoitettuja, mutta kuitenkin yksi asia oli edelleenkin pitänyt parin yhdessä ja sehän tietysti oli Leonard.
"Äiti! Äiti! Kato ulot!"
"Niin, Leonard, ulkona sataa lunta" Johanna kertoi pikkuiselle, joka katsoi äitiään silmät kirkkaina. "Niin tapahtuu kun on talvi."
Pojan silmät pyöristyivät lautasen kokoisiksi. Leonard avasi suunsa ja alkoi huutamaan: "Talvi! Talvi! Talvi!" niin, että varmasti koko naapurusto kuulisi mitä taapero oli juuri oppinut. Leonard oli kyllä todella innokas oppimaan uutta, joten kävely ja puheopetuksetkin sujuivat nopeasti ja mutkattomasti.
Jotain muutakin jännittävää oli kuitenkin meneillään Leonardin kasvattamisen ohella. Eräänä päivänä Johanna oli tuntenut vatsassaan omituista liikehdintää ja muutaman raskaustestin sekä lääkärivierailun jälkeen oli selvää, että perheeseen oli tulossa lisäystä. Hunter (joka oli mysteerisesti piiloutunut kylpyhuoneeseen koko aamuksi) ei kuitenkaan vielä tiennyt mitään. Johanna tiesi, että ennemmin tai myöhemmin Hunterille pitäisi kuitenkin kertoa asiasta, joten nainen otti itseään niskasta kiinni ja kutsui Hunterin olohuoneeseen.
"Tuota, miksi pyytelet anteeksi?" Johanna kysyi hymyillen. "Ei minua haittaa, vaikka vanhenit. Niin meille jokaiselle käy. Etkä sinä nyt niin kamalalta näytä, oikeasti."
"Oikeasti?"
"Mutta en minä ihan tämän takia sinua tänne pyytänyt. Minulla olisi vähän kerrottavaa."
"Ai" sanoi Hunter hämmentyneenä. "No, tuota, mitä halusit sanoa?"
Johanna epäröi hetken ja katseli varpaisiinsa. Nyt sitä mentiin, Johanna ajatteli. Nyt tai ei koskaan.
"Me saamme lapsen" Johanna tokaisi yksinkertaisesti.
"M-mitä? Lapsen?" Hunter katsoi kauhistuneena Johannaa.
"Kyllä. Kävin eilen lääkärissä ja asia selvisi. En uskaltanut kertoa sinulle heti, mutta nyt tiedät."
Hunter tuijotti naista hetken kauhuissaan ja Johanna luuli miehen jo nukahtaneen pystyyn (joka tosiaan olisi nyt mahdollista kun kerta mies oli saavuttanut korkean ikänsä) kun Hunter viimein vastasi:
"Sehän on.. mahtavaa!"
Myös naapurusto suhtautui perheenlisäykseen hienosti. Vihdoin kun talo oli saatu jo talon näköiseksi ja pikkuruisten jalkojen kipitystä huomattiin lumenpeittoisella pihanurmella alkoivat naapurustossa keskustelun sävy muuttaa muotoaan. Monet olivat hymyilleet nähdessään Leonardin leikkivän lumihangessa ja kerran ruokakaupassa ollessaan eräs nainen oli jopa tervehtinyt Johannaa (katsoen kuitenkin visusti ympärilleen, ettei kukaan huomaisi). Johanna ei edelleenkään kuitenkaan välittänyt muiden mielipiteistä, vaan halusi ainoastaan keskittyä alkavaan perhe-elämäänsä.
"Äiti! Äiti! Milloin leikkikaveli tulee? Milloin, millon!?"
"Odotahan nyt ihan rauhassa ja ala nukkumaan" Johanna sanoi rauhallisesti ja tuudutti Leonardin uneen, vaikka oikeasti hänen teki mieli hyppiä onnesta. Kaikki oli mennyt niin täydellisesti. Ainut ongelma oli.. no, raha. Johannan päiväpalkka ei ollut kovin suuri ja ottaen huomioon hänen pitkän äitiysvapaansa, ylennykset eivätkä palkankorotukset tulisi kuuloonkaan. Myös Hunterin palkka oli todella pieni joka hieman ihmetytti Johannaa. Mitä hän edes tekee työkseen, nainen pähkäili. Aina kun Johanna yritti ottaa Hunterin työn puheeksi mies vaivaantui ja alkoi puhumaan säästä tai jostakin muusta turhanpäiväisestä. Johanna oli kuitenkin arvellut miehen tekevän jotain pieniä sivutöitä siellä sun täällä eikä mies vain yksinkertaisesti kehdannut myöntää Johannalle ettei hänellä ole kunnon työpaikkaa.
Totuus oli kuitenkin melko toisenlainen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Mit-mitä on tapahtunut!?"
Hunter kertoi kaiken: kuinka hän oli toiminut kuskina myymälävarkaudessa, kuinka hän oli vain halunnut tuoda perheellensä rahaa, kuinka hän oli vain halunnut tehdä hyvää.
"En.. En tiedä mitä sanoa" Johanna sopersi puhelimeen. Kaikki tämä oli tullut niin äkkiä.
"Olen pahoillani, Johanna" Hunter sanoi. Johanna ei tiennyt miten reagoida. Vielä edellisenä iltana kaikki oli ollut täydellistä. Yhtäkkiä raivo valtasi Johannan mielen ja värjäsi naisen kasvot miltei hänen hiustensa sävyiseksi. Eihän hänen pitäisi sallia mitään tälläistä!
"Kuule Hunter, tämä on nyt aivan liikaa. Ymmärrätkö yhtään mitä tämä merkitsee Leonardille!? Eikö mieleesi tullut, että rikoksesta voi jäädä kiinni!?" Johanna huusi raivoissaan. Puhelimen toisessa päässä oli hiljaista.
"No, saat itse selittää Leonardille mitä tapahtui. Minä en sinun sotkujasi selvitä" Johanna sanoi tiukasti ja pisti luurin kiinni. Hetken aikaa nainen seisoi paikoillaan ja tuijotti kännykkäänsä vihaisena. Ja MINÄ olen se talon epäluotettava, Johanna ajatteli ja heitti puhelimensa seinää päin (puhelin oli tosin lujaa tekoa, joten se kimposi seinästä suoraan Johannan otsaan). Johanna kirosi vielä hetken paikoillaan, mutta lopulta kipusi takaisin sänkyyn ajatellen hyvien unien vievän huolet pois.
"Asiahan on niin, että...tuota...isi...isi ei tullut eilen illalla heti kotiin. Hu-huomasitko sitä, Leonard?"
"Joo huomatin!"
Hunter selitti Leonardille joka ei sanonut mitään. Leonard, vaikka niin pieni olikin, oli huomannut jotakin omituista olevan asian takana.
"Iti, ei tun talvii huijata" Leonard sanoi ja sai Hunterin sydämen pamppailemaan ja kasvot vakavoitumaan.
"E-en minä.. En minä huijaa.. Kaikki on ihan hyvin, pieni väärinkäsitys vain. Isillä ja äitillä on nyt vain pieni riita menossa ja-"
"Aina te on vain joku pieni liita. Voititte jo lopettaa" taapero keskeytti Hunterin, joka jäi hämmentyneenä tuijottamaan pikkuista. Miten hän näki kaiken tämän?
"N-niin, Leonard. Olet oikeassa, kyllä. Menehän.. menehän nyt leikkimään siitä niin isi, tuota, isi puhuu äitille, jooko?" Hunter sanoi ja lapsi lähti mitään sanomatta omaan huoneeseensa, Hunterin katsoessa pojan perään suu auki ihmetyksestä.
"Johanna! Olen yrittänyt soittaa sinulle vaikka kuinka monesti, missä sinä olit?" Hunter huudahti helpottuneena. Johanna ei kuitenkaan vastannut, vaan mulkaisi Hunteria katseella joka toi Hunterin mieleen lausahduksen 'jos katse voisi tappaa'. Mies nielaisi äänekkäästi kun Johanna istui pöytään ja alkoi syödä hiljaisuuden vallitessa.
"Kuule.. Olen todella pahoillani. En tullut koskaan ajatelleeksi, että tämä työ voisi olla ongelma tulevaisuudessa. Olin silloin nuori ja typerä ja vastaani tuli hyvä työtarjous pomolta joka uskotteli työn olevan helpoa ja vaaratonta. Tarvitsin vain kipeästi rahaa ja tuo oli paras tarjouksista, joten otin paikan vastaan" Hunter selitti Johannan pitäen silmänsä visusti kiinni ruoassaan.
"Sen jälkeen jotenkin vain jäin tekemään töitä lain toisella puolen ja opin elämään huonon omatunnon kanssa. Minulla on mukavat työkaverit eikä pomoni millään tahtoisi luopua minusta. Tämä oli rehellisesti ensimmäinen kerta kun jäimme kiinni ja-"
"Yritätkö nyt tässä tosiaan selittää, ettet aijo luopua työstäsi?" Johanna keskeytti nostaen tappavan katseensa Hunteriin, joka nielaisi jälleen kuuluvasti ja mietti hetken mitä sanoa.
"Minä.. ei, en aijo luopua työstäni" Hunter sanoi yrittäen kuulostaa itsevarmalta ja katsoen Johannaa suoraan silmiin (joka näytti siltä, että voisi lyödä miestä jollain) ja jatkoi:
"En oikeasti pääsisi minnekään muualle työskentelemään ja kyllä minulla pitää olla töitä. Kerroin muuten Leonardille olleeni ylitöissä. Ajattelin niin olevan paras."
Kumpikaan ei sanonut enää mitään.
"Kuule, olen miettinyt eilisiä sanojasi. Kai niissä on jotakin perää. Toivottavasti vain voisit yrittää pitää työsi hieman, tiedäthän, syrjemmässä" Johanna sanoi ja marssi nopeasti pois huoneesta ennen kuin Hunter ehti kääntyä katsomaan.
Ainahan Manen perheellä oli jotakin meneillään, mutta aina niistä myös selvitään.
"Tyhmä iti" Leonard mutisi tullessaan epäonnistuneelta huomionkerjuu-retkeltään isänsä luota, joka oli sanonut pojalle olevansa kiireinen Lenoran kanssa ja että Leonardin pitäisi mennä leikkimään omia leikkejään. Poika oli ehkä vielä pieni, mutta kyllä hän ymmärsi. Hänen isänsä vaan ei ymmärtänyt.
"Mitä ihm-?"
Nainen ihmetteli katsoessaan, kuinka tähdet pongahtelivat ulos hänen kehostaan. Samassa hän kuitenkin ymmärsi tasan tarkkaan, mitä oli tapahtumassa. Hän oli aivan unohtanut koko asian. Nainen naurahti itsekseen.
Olihan nyt hänen syntymäpäivänsä.
"Sinusta tuli vanha! Olet vanha!" Hunter nauroi.
"No en ainakaan ole niin vanha kuin sinä!" Johanna huudahti ja alkoi nauraa makeasti Hunterin vakavoituessa. Loppuilta parivaljakolla meni kertoessa kuivia mummovitsejä ja kuvaillessa heidän tulevaisuutta lapsien kasvettua aikuisiksi. Parilla ei pitkään aikaan ollut ollut näin hauskaa yhdessä ja Johannasta tuntui, kuin hän olisi saamassa parhaan ystävänsä takaisin. Lastenhoidon ohella suhteiden kehittäminen muiden kuin hoivattavien kanssa oli vaikeaa ja ehkä nyt Johanna ja Hunter voisi alkaa keskittyä enemmän toisiinsa, varsinkin kun molempien pienokaisten syntymäpäivät olivat aivan kulman takana. Itseasiassa, syntymäpäiviä aijottaisiin viettää jo seuraavana päivänä!
"Hyvää yötä" Hunter sanoi otettuaan unenpöpperöisen Leonardin syliinsä halaten poikaa lempeästi. "Ja hyvää tulevaa syntymäpäivää, kaveri."
Leonard hymyili: "Kiitot, iti! Ja hyvää yötä!"
"Sinusta tulee varmasti vielä jotakin suurta. Mutta nyt, käyhän nukkumaan. Hyvää yötä."
Lenorasta tuli oikein sievä pikku tyttö, joka peri äitinsä räväkän hiusvärin. Tyttö oli oikein iloinen tapaus (ja selvästi isän tyttö) joka oli miltei yhtä tiedonjanoinen kuin Leonardkin oli ollut.
Mutta entäs Leonard?
"He saavat maksaa.." poika mutisi itsekseen marssiessaan raivoissaan ulos talosta riideltyään vanhempiensa kanssa, jotka jäivät järkyttyneinä katsomaan poikansa perään.
Johannan poskelle vierähti kyynel.
---------------------
Viimein uusi osa ulkona, toivottavasti tykkäsitte! Seuraavassa osassa sitten lisää Leonardista ja Lenorasta, sekä (vihdoin) uusi talo! Inspiraatiotakin riittää, joten saa nähdä mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Jokatapauksessa, tälläinen osa tällä kertaa, ensi kerralla uudet kujeet!
Olipas kiva päästä lukemaan taas tämänkin perheen elämää. Johanna ja Hunter saivat välinsä kuntoon, hyvä juttu! Leonard näyttää todella vihaiselta viimeisessä kuvassa, mitä tuleekaan tapahtumaan? Lenora on tosiaan todella söpö taapero. :3
VastaaPoistaKiitos kommentista! Pelästyin aluksi hieman tuota Leonardin ulkomuotoa, meinaa poika näyttää kokoajan juroa naamaa.. no, ehkä sitten vanhempana Leonardinkin naama piristyy (-: ! Lenora taas on rehellisesti yksi söpöimmistä taaperoista mitä minulla on koskaan ollut pelissä, joten innolla odotan miltä hänkin tulee tulevaisuudessa näyttämään!
PoistaHei
VastaaPoistaOli taas ihana osa ilmestynyt. Mielenkiinnolla jän odotelemaan mitä seuraavassa tapahtuu :)
- http://storysims.blogaaja.fi/ -